Saiman nuoren elämän peruspilari oli hänen perheensä ja lapsuuskoti Helsingin Kasarmikadulla. Siellä asui isänmaallisen hengen elähdyttämä akateeminen perhe: isä Leo, äiti Laura sekä neljä lasta: Outi (13.9.1911-29.3.1936), Saima (8.5.1913-21.4.1937), Tapani (13.4.1917-1.2.1940) ja Kirsti .
Laura ja Leo Harmaja Heimon pihalla kesällä 1926.Laura ja Leo Harmaja
Vanhemmat olivat kansataloustieteilijöitä, joita yhdisti opettajuus ja tiede. Leo Harmajasta tuli filosofian tohtori ja myöhemmin professori Helsingin yliopistoon. Maisteri Laura Harmajan tieteellinen pääteos oli ”Kotitalous kansantalouden osana”. Siinä hän 1930-luvulla esittää vallankumouksellisen ehdotuksen, että naisten palkaton kotityö tulisi laskea mukaan bruttokansantuotteeseen!
Isän puoleista sukua olivat savolaiset Schadewitzit ja Häyriset, äidin puolelta taas Etelä-Suomeen asettuneet Genetzit ja Arppet. Leo Harmaja oli syntynyt Juvalla Kaarle ja Fredrika Schadewitzin – sittemmin Harmajan – maanviljelijäperheeseen. Laura-äidin isä oli kielitieteilijä Arvid Genetz, joka oli tunnettu myös runoilijanimellään Arvi Jännes. Lauran äiti Eva taas oli Wärtsilän tehtaiden perustajan Nils Ludvig Arppen tytär. Arvidin veli Emil Genetz oli musiikkimies, säveltäjä, jonka kuoroteoksia esitetään yhä vielä.
Päiväkirjoista voi päätellä, että perhe oli onnellinen. Saman vireen voi aistia ja lukea Laura Harmajan julkaisemista lapsipakinoista (mm.” Muistoalbumi ja muita lasten juttuja”), joissa Saiman hahmo aina äänessä olevana raisuna nuorempana sisarena on selkeästi tunnistettavissa. Saiman lempinimi koululaisena olikin Prätinä.
Saima kirjoittaa pienoiselämäkerrassaan vuonna 1936:
”Varmasti voimakkaampana kuin kirjallisuudesta saamani vaikutukset tuntuvat runoissani kuitenkin kotini ja omaisteni antamat. Senpä vuoksi aihepiiriäni lieneekin aina sanottu kapeaksi.”
Tahtojen taistelua
Aivan ristiriidatonta ei Saiman kotielämä sentään ollut. Vanhemmat olivat huolestuneita runoja kirjoittavan tyttären terveydestä. Näin Saima kertoo päiväkirjassaan: 21.11.1927 Kauniainen
”Niin, epäilemättä on äiti käskenyt ja rukoillut minua olemaan kirjoittamatta. ’Ethän sinä voi tulla terveeksi, kun sinä alituisesti pakotat itsesi luovaan työhön. Ei kasvavan ihmisen voimat kestä sitä.’ – Äidin mielestä se on hyvin yksikertaista! ’Lakkaa kirjoittamasta, niin paranet!’ Paranet! Mitä hyötyä olisi terveellä elämällä, jos ei saisi kirjoittaa? Kirjoittamaanhan minä olen syntynyt. En voi pettää kutsumustani. Ja vaikka sen voisinkin, niin ei elämä olisi elämisen arvoista, ellen saisi kirjoittaa! Isä ja äiti sanovat: ’Ole järkevä! Säästä nyt voimasi paranemiseen. Kirjoita sitten, kun olet terve, sitten voit kestää sen. Mitä hyötyä on nyt kirjoittamisestasi, kun sillä turmelet terveytesi!’ – Terveyteni! Niin, ehkä turmelen sen. Mutta ellen kirjoita, turmelen elämäni. Kumpi merkitsee enemmän?”
Kouluelämää
Kaikki sisarukset kävivät Suomalaista Yhteiskoulua. Saiman luokka SYK:ssa oli erityisen mainittava; luokkatovereina olivat mm. Eino E. Suolahti, Klaus Holma, Sole Uexküll ja Brotheruksen perheen lapset. Saiman ensimmäiset runoyritelmät ”vuosivat” luokkatovereiden toimesta opettajainhuoneeseen, ja niinpä siitä nolostunut Saima arasteli runojaan koko kouluaikansa.
Iloinen toverielämä helpotti murrosiässä sairastelleen Saiman vaiheita, vaikka hän kouluvuosina joutui useaan otteeseen sairaalahoitoon heikon terveytensä vuoksi.Abiturienttivuoden syksy kului Saimalta Nummelan parantolassa, mutta kuin ihmeen kaupalla hän pystyi keväällä 1932 kirjoittamaan ylioppilaaksi oman luokkansa kanssa. Kevät oli hänen ”elämänsä kevät”: ylioppilaaksi pääsy, ensimmäisen runokokoelman hyväksyminen painettavaksi, ja rakkaus, joka tuli kohdalle… Ja terveys, sekin kesti.
Surujen vuodet
Harmajan perheen kohtalo oli kova: kolme vanhinta lasta kuolivat kaikki nuoruusiässä neljän vuoden sisällä. Opiskelijana avioitunut vanhin sisar Outi kuoli keväällä 1936 yllättäen synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin, jäljelle jäi vauva, pikku-Outi. Saima, jolle rakastetun isonsiskon kuolema oli erityisen musertava isku, kuoli seuraavana keväänä.
Perheen ainoa poika, Tapani oli innostunut lentämisestä, ja hänen kohtalokseen koitui talvisota. Tapani Harmaja sai surmansa hävittäjälentäjänä, hänet ammuttiin Viipurinlahden jäälle 1.2.1940.
Ainoa jäljelle jäänyt oli nuorin lapsi Kirsti – hänen kauttaan jälkipolvet ovat saaneet ensikäden tietoa Saimasta ja Harmajan perheen elämästä.
