Heimo on vahvasti läsnä Saiman päiväkirjojen sivuilla, vaikkapa näin ylioppilaskesänä:
11.6.1932 Heimossa.
Tänään on ensimmäinen lämmin päivä. Sireenit, jotka ovat jo viikon olleet nupulla, ovat nyt puhjenneet. Itse kauneus asuu niissä, niitä ei voi katsoa liikuttumatta. Ja asetellessani vaaseihin niiden ihania terttuja olen niin elävästi muistanut ajan vuosi sitten. Aloin jo olla ulkona, niin kuin muutkin ihmiset, ja eräänä aamuna, kun tulin pihalle, olivat sireenit puhjenneet. Katselin lumoutuneena, miten ne värähtelivät hennossa tuulessa, tummuen ja himmeten, lämmin nurmi koski jalkoihini, en voinut tajuta niin suurta autuutta.
En voi käsittää, että siitä on jo kulunut vuosi, niin kauhea vuosi. Olenko todellakin elänyt välillä pimeän talven. Eikö se ollut eilen ja edellinen kesä toissapäivänä, eikö kaikki ole vain lämpöä ja hiljaista tuulta, koivun lehtien kimaltelua auringossa, lintujen laulua tuoksuvien lehvien alla? Olenko minä kärsinyt ja luullut kuolevani, olenko minä tahtonut tunkeutua olevaisen suurten voimien syvyyksiin? Minä, jolla ei nyt ole ainoastakaan muuta ajatusta kuin sireenitertun lumoava kauneus.
13.6.1932
Oi katso, sireenit on puhjenneet!
Nyt hymyy joka pensas lumottuna – –
Kielot tuoksuvat sanomattoman suloisesti, ilta on hiljainen ja lämmin. Koivut seisovat onnellisina, järvi on vaalea ja tyyni, pienet linnut laulavat suloisia laulujaan. Airot loiskuvat, joku soutaa rantaa pitkin.