Juhlavuoden 2013 tapahtumat

”Tulisit aivan hiljaa…”

Saiman syntymäpäiviä juhlittiin eri puolilla Suomea. Tällä sivulla on (epätäydellinen) lista vuoden tapahtumista.

 

Yleistä juhlavuoden suunnitelmista

Lukukeskuksen nuorille suunnattu Lukufiilis-kirjallisuuslehti julkaisee runouteen keskittyvän numeron, jossa Saima on näkyvässä roolissa.

WSOY:n julkaisee teoksen ”Kirjeitä Saima Harmajalle”, joka sisältää ennen julkaisematonta Saiman kirjeenvaihtoa. Lisäksi julkaistaan uusintapainos loppuunmyydystä Kootut runot –teoksesta.

Sukuseurojen Keskusliitto julkaisee kirjan Kirsti Topparin kirjoituksista Sukuviesti-lehdessä. Saima Harmajan sisar, toimittaja Kirsti Toppari on kirjoittanut suvustaan ja Saimasta Sukuviesti-lehden pakinoita ja kolumneja yli kymmenen vuoden ajan.

Kalevala Koru valmistaa Marja Sunan suunnitteleman Saima-korun, joka tulee myyntiin naistenpäivän aikaan (8.3.). Saima-kassi (7/5€) ja pinssi (3€) ovat jo saatavilla. Muita oheistuotteita on suunnitteilla.

Kysely suurelle yleisölle: Mikä on Saiman paras runo ja miksi? Kyselyyn voi osallistua juhlavuoden tapahtumissa ja nettisivuilla.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura vetoaa yleisöön Saima Harmajaan liittyvien aineistojen saamiseksi Kirjallisuusarkistoon asianmukaisesti säilytettäväksi ja tutkijoiden käyttöön. www.finlit.fi/ajassa/saima_harmaja2013.htm

Saiman juhlavuosi kuuluu myös radiossa.

Ylen Aamu-tv 21.5. – Päivi Istala ja Heta Keskinarkaus olivat haastateltavina ja Uinuva esiintyi. Katso klippi osoitteessa http://areena.yle.fi/tv/1921655.

Ylen Elävästä Areenasta löytyy paljon Saima-materiaalia. Käy tutustumassa osoitteessa http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/saima_harmajan_jaljilla_46458.html#media=46467

YLE:n kanavilla kuullaan keväällä Saiman päiväkirjoja Tarja Keinäsen lukemana ja sarja on kuultavissa myös Areenassa.
Radioteatteri esittää: Elämän auetessa, http://areena.yle.fi/radio/1812255
29.3. Saima oli esillä myös ohjelmassa Kiveen hakatut Radio Suomessa,  ja ohjelma löytyy myös Areenasta: http://areena.yle.fi/radio/1852793

Ylen Läntinen, Uudenmaan Lohjan toimitus muistaa Jalassaaren kesäasukasta Saima Harmajaa hänen syntymäpäivänään ke 8.5. aamuohjelmassaan. Toimittaja Ville Pekkasen haastateltavana on SH -seuran puheenjohtaja Päivi Istala.

Radio Dei omistaa Saimalle kokonaisen viikon: 6.-10.5. joka arkipäivä maanantaista perjantaihin kuullaan toimittaja Anu Lehtipuun Saima-aiheista ohjelmaa klo 15.20. Hänen haastateltavanaan on SH -seuran puheenjohtaja Päivi Istala. Syntymäpäiväviikon ohjelmat uusitaan Radio Deissä tiistaina 14.5. klo 22.05.

Tapahtumat

Tapahtumiin on vapaa pääsy, jos muuta ei ole mainittu.

18.1.2013 klo 17
Saima Harmajan perintö –ilta, kirjakauppa Tulenkantajat, Hämeenpuisto 25, Tampere

31.1.2013 klo 18
Mika Waltari -seuran ja Saima Harmaja -seuran yhteinen jäsenilta: ”Saima Harmaja ja Mika Waltari – oppilas ja ohjaava kriitikko”, Töölön kirjasto, Topeliuksenkatu 6, Helsinki

27.2.2013-29.5.2013
Saima Harmaja -näyttely ”Tulisit aivan hiljaa…”, Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36, Helsinki

4.3.2013 klo 18
Saima Harmajan runojen lukupiiri, Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36, Helsinki

6.3.2013 klo 17
Saima-paneelikeskustelu, Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36, Helsinki

8.3.2013 klo 19
Naistenpäivän runoilta SAIMA! Pikkuteatteri, Loviisankatu 8, Lahti

10.3.2013 klo 14
Saiman kanssa kahvilla, Cafe Laurell, Aleksanterinkatu 24, Lahti 

12.3.2013 klo 18
Saima-konsertti, Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36, Helsinki

22.3.2013 – huom: esitys siirtyy toukokuulle! > 10.5.
Salaista valoa täynnä -esityksen ensi-ilta, Teatteri ILMI Ö, Harjutori 8, Helsinki

5.4.2013 klo 19
”Kuolematon kevät” konsertti, esiintymässä säveltäjä Arto Koskinen, Sanna Pietiäinen, Hellevi Härkönen, Balderin sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki

10.4.2013 klo 17
Runomatinea, Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36, Helsinki

20.4.2013 klo 16
”Lumoavasti laulaa ulappa…” Saima-runomatinea, Teatteri Avoimet Ovet, Erottajankatu 5, Helsinki

3.5.2013 klo 18
”Saima ja ystävät” hautuumaakävely, Hietaniemen hautausmaa, Mechelininkatu 2, Helsinki

8.5.2013 klo 19 Saiman syntymäpäivä
”Saima Harmajan kahdet kasvot”, Kansallisteatterin Lavaklubi, Läntinen teatterikuja 1, Helsinki

10.5.2013 klo 19 & 17.5.2013 klo 19
”Salaista valoa täynnä”, Teatteri ILMI Ö, Harjutori 8, Helsinki

15.5.2013 klo 17

Runo- ja musiikkimatinea, Kansalliskirjasto, Unioninkatu 36, Helsinki

8.6.2013 klo 11-21
Saima-seminaari ja iltajuhla, Lohjansaaren seuratalo, Lohja

15.6.2013 klo 18
Klemettiopiston naiskuoron 30-vuotiskonsertti, Oriveden opisto, Orivesi

15.6.6.2013

Saima-seminaari, Oriveden opisto, Orivesi

6.7. 2013 Runon ja suven päivä
Tilaisuudet Hauhossa ja Kiskossa, katso tarkemmin tapahtumakalenterista!

10.7.2013
Saiman nimipäiväkahvit, missä tahansa
Keitä kahvit , kata pullat kesäiseen pöytään ja lue tai lausu Saimaa tai keskustele hänestä! Jos haluat järjestää yleisötilaisuuden, ole hyvä ja ilmoita siitä seuralle (tuottajan kautta: anna.martikainen[at]iki.fi). Seura ei järjestä virallista tilaisuutta.

12.-14.7.2013
Eino Leino -talon kirjapäivät Paltaniemellä
Saimasta ja juhlavuodesta kertomassa seuran pj. Päivi Istala la 13.7. klo 14. Katso tarkemmat tiedot tapahtumakalenterista.

22.8.2013
Taiteiden yö, Talvipuutarha, Hammarskjöldintie 1, Helsinki
Petra Pälmän ja Uinuva-yhtyeen ”Saima Harmajan kahdet kasvot”-esitys Talvipuutarhassa

22.-28.8.2013
Runokuu-festivaali, Helsinki

4.9.2013 klo 19
Uinuva ja Kaj Chydenius laulajineen Kansallisteatterin Lavaklubilla
Katso tarkemmat tiedot lähempänä tapahtumakalenterista!

5.9.2013 klo 17
Saima-kaupunkikävely, Helsinki
Kulttuurihistoriallisen selostuksen myötä käydään läpi Saiman reitit kouluun, Tähtitorninmäelle, Kaivopuistoon ja kotiin Kasarmikadulle. Kierroksen suunnittelee ja johtaa erikoiskirjastonhoitaja Leena Laakso.

27.9.2013
Saima Harmaja – kirjallinen iltapäivä, Suomalaisen kirjallisuuden seura, Hallituskatu 1, Helsinki
Mukana kirjallisuudentutkijoita ja runoilijoita

x.10.2013
Turun kirjamessut

x.10.2013
Helsingin kirjamessut

15.11.2013-2.2.2014
Saima ja Helsinki-näyttely, Päivälehden museo, Ludviginkatu 2-4, Helsinki
Näyttely keskittyy Saiman päiväkirjoihin ja Helsinkiin ja sen yhteydessä on oheisohjelmaa. Kirjoituskilpailun voittajien julkistus ja palkintojenjako tapahtuu näyttelyn yhteydessä.

28.12.2013 klo 18
Viattomien lasten päivän runokonsertti Temppeliaukion kirkossa, Lutherinkatu 3
Lausuntataiteilija Ulla-Maija Juutilainen esittää Saima Harmaja -ohjelman ”Rakkaus vie valoon”. Huilu: Eriko Korhonen, oboe: Janne Korhonen. Vapaa pääsy, ohjelma 10/5€. Ohjelman myynnistä saadut tulot menevät lyhentämättöminä Pelastakaa lapset ry:lle.

 

 

Tulevia tapahtumia

Ajankohtaista

Järjellä ja tunteella – Laura Harmajan traaginen elämä (2023) – Ritva Ylösen kirja Saiman äidistä saatavilla seuran kautta

Sydänten runoilija (SKS 2019)
– Ritva Ylösen kirjoittamaa Saima Harmajan elämäkertaa voi tilata seuran kautta

Kiinnostava blogi Saimasta, käy tutustumassa!
http://silmatauki.blogspot.fi/2014/10/saima-harmajan-jalanjaljissa.html